Kun kotiin on päätetty hankkia uusi koira, alkaa usein vimmattu etsintä. Tyypillisesti koiraa lähdetään etsimään netistä tai ottamalla yhteyttä suoraan kasvattajaan. Mikäli kyseessä ei ole sekarotuinen koira tai esimerkiksi rescue-koira, on kuitenkin varauduttava siihen, ettei koiran hankinnasta selviä vain muutamalla kympillä. Usein puhdasrotuisten koirien hinnat huitelevat reippaasti yli tuhannessa eurossa, joka voi tulla monelle suurena yllätyksenä.

Monessa suomalaisessa kodissa vipeltää nelijalkainen ystävä, joka on rodultaan esimerkiksi labradorinnoutaja, mäyräkoira, ranskanbulldoggi, australianpaimenkoira, kääpiövillakoira tai bichon frisé. Usein ne on hankittu suoraan kasvattajalta jo pentuna, jolloin niistä on saatettu maksaa suuriakin summia. Monet tietynrotuisesta koirasta haaveilevat saattavatkin joutua säästämään koiraa varten pidemmän aikaa ja jotkut ottavat sitä varten jopa lainaa. Joissain tilanteissa lainojen yhdistäminen voi olla yksi keino saada taloutta järjestettyä siihen malliin, että koiran hankintaan on riittävästi varaa. Usein koirakuumeen puraistessa koira tekee mieli hankkia mahdollisimman pian, jolloin moni on valmis tekemään erilaisia järjestelmiä asian mahdollistamiseksi.

Miksi puhdasrotuiset koirat maksavat enemmän?

Vaikka kaikki koirat ovat yhtä suloisia ja kaikki tarjoavat omistajilleen takuulla yhtä paljon iloa ja uskollisuutta, maksavat puhdasrotuiset koirat huomattavasti enemmän kuin sekarotuiset koirat. Jotkut saattavat ihmetellä, onko puhdasrotuisten koirien korkea hintalappu todella oikeutettu, ja mistä se johtuu. Seuraavaksi käydään läpi muutamia seikkoja, jotka vaikuttavat rotukoirien korkeampaan hinnoitteluun.

Kysynnän ja tarjonnan laki

On selvää, että niin kauan kun rotukoirille on kysyntää, hinnoitellaan ne myös muita koiria korkeammin. Monet haluavat hankkia tietynrotuisen koiranpennun esimerkiksi siksi, että silloin sen lopullinen koko ja ulkonäkö aikuisena ovat jo etukäteen tiedossa. Kun kyseessä on jokin tietty koirarotu, liittyy siihen myös tiettyjä rodulle ominaisia luonteenpiirteitä, joita saatetaan arvostaa. Puhdasrotuisten koirien piirteet ovat helpommin ennakoitavissa ja niiden varmistamisesta oman koiran kohdalla ollaan valmiita maksamaan.

Vastuullinen kasvattaja

Kun koira hankitaan vastuulliselta kasvattajalta, on silloin harvemmin kyseessä niin kutsutusti sika säkissä. Vastuullinen kasvattaja on perehtynyt rotuun ja pyrkii kaikin mahdollisin tavoin edistämään omalla toiminnallaan rodun terveyttä sukupolvi toisensa jälkeen. Tällöin ei ole kyse rahastamisesta, vaan koirankasvatukseen liittyy paljon sellaisia kuluja, joita kasvattajan on katettava ennen kuin pennut luovutetaan uusiin koteihin. Netissä liikkuu paljon pimeitä kauppiaita, joilla on harvoin puhtaat jauhot pussissa. Monet ovat valmiita maksamaan enemmän siitä, että koira tulee vastuulliselta kasvattajalta, joka on huolehtinut asianmukaisesti koiran terveydestä ja on todennäköisesti kiinnostunut tarjoamaan jatkossakin apua ja neuvoja tarvittaessa.

Koirarodun harvinaisuus

Mitä harvinaisempi koirarotu on kyseessä, sitä vähemmän kyseisen rodun edustajia on saatavilla. Vaikka kyseessä olisi melko tunnettu tai yleinenkin koirarotu, tietyt väriyhdistelmät tai tietynpituinen turkki voivat olla harvinaisempia kuin toiset, jolloin niistä voidaan pyytää myös korkeampia hintoja. Mikäli kiikarissa on harvinaisempi koira, on silloin varauduttava korkeampiin hankintakuluihin.

Divi